Yara investoi Uudessakaupungissa – ensi vuonna valmistuvat reaktorit vahvistavat markkina-asemaa maailmalla

Uudenkaupungin lannoitetehdas on tarjonnut työpaikkoja ja elinvoimaa kaupunkiin jo yli 60 vuoden ajan. Yara on investoinut tuotantolaitokseen vuodesta 2008 lähtien yli 500 miljoonaa euroa. Hangonsaaressa työn alla olevat reaktorit mahdollistavat tuotannon kasvun tulevaisuudessa. 

Yaran Uudenkaupungin tehdas sijaitsee merellisessä ympäristössä Hangonsaaressa, kivenheiton päässä kaupungin keskustasta. Viime vuonna tehdas juhli 60-vuotista toimintaansa. Valtion omistama Rikkihappo Oy perustettiin alun perin valmistamaan lannoitteita kasvavaan kotimaan kysyntään, turvaamaan huoltovarmuutta sekä edistämään Suomen ulkomaankauppaa.

Omistajat ovat vuosien aikana vaihtuneet, mutta tavoitteet ovat edelleen samat ja niissä on onnistuttu. Tehtaanjohtaja Lauri Heimala kertoo, että tällä hetkellä noin 85 prosenttia tehtaan tuotannosta viedään ulkomaille.

− Ruotsi, Tanska, Puola, Brasilia, Kiina ja Thaimaa, hän mainitsee merkittävimpiä vientimaita ja huomauttaa, että myös Suomi on tärkeä markkina.

Heimalan mukaan tehtaan ”leipälajille” − typpeä, fosforia ja kaliumia sisältäville NPK-lannoitteille − riittää hyvin kysyntää.

Kilpailuetua Yaralle tuo hänen mukaansa tuotannon joustavuus ja valikoiman laajuus, 90 tuotetta.

− Osa lannoitteista on sellaisia, joita kukaan muu ei valmista. Maailmalla meillä on asiakkaita, jotka haluavat nimenomaan Uudenkaupungin rakeen, hän kertoo.

yara
Uudenkaupungin rakeet ovat haluttua tavaraa maailmalla.

250 henkilöä työllistävä tehdas tiedetään kaupungissa vakaana työnantajana. Heimala vakuuttaa, että näkymät ovat valoisat myös lähivuosina. 

− Tuotantomme on käynyt täysillä, vaikka maailma ympärillä myrskyää, Heimala toteaa viitaten muun muassa viime aikojen geopoliittisiin jännitteisiin. Heimala ei kiistä maailmantilanteen tuomaa epävarmuutta, mutta sanoo, että uhkien sijaan Yarassa katse on enemmän mahdollisuuksissa.

Luvut puhuvat puolestaan: Yara on investoinut vuodesta 2008 lähtien Uuteenkaupunkiin yhteensä yli 500 miljoonaa euroa. Ensi keväänä käyttöön otettavien uusien reaktorien kustannus on 23 miljoonaa euroa. Investoinnit vahvistavat asemia erittäin kilpailluilla markkinoilla maailmalla.

− Ne mahdollistavat myös tuotannon kasvattamisen, Heimala summaa. Nyt toteutettavat investoinnit ovat tehtaanjohtajan mukaan vasta alkua.

− Seuraavan viiden vuoden ajalle meillä on tulossa investointeja joka vuodelle, hän sanoo, mutta ei halua vielä kertoa millaisista tulevaisuuden panostuksista niissä on kysymys.

Maailma muuttuu monessa asiassa, mutta yksi ei: ravintoa ja sen tuottamiseen tarvittavia lannoitteita tarvitaan aina. Ympäristöarvot ovat tärkeä osa tehtaan strategiaa ja se on otettu vahvasti huomioon tuotteiden valmistuksessa.

− Yaran lannoitteissa on maailman alhaisin hiilijalanjälki, Heimala sanoo.

Hän toivoo, että Suomessa ja maailmalla ymmärrettäisiin lannoitteiden rooli myös huoltovarmuuden näkökulmasta.

yara
Yaran lannoitteissa on maailman alhaisin hiilijalanjälki.

Lannoitetehdasta vuoden verran luotsannut Heimala arvostaa Uudenkaupungin aktiivista yritysyhteisöä. Yhteistyö sujuu hänen mukaansa hyvin ja myös kaupunki, julkishallinto ja paikalliset viranomaiset saavat häneltä kiitosta.

− Suomen ja samalla Uudenkaupungin vahvuus on, että meillä on toimiva sopimisyhteiskunta, hän sanoo ja kannustaa vaalimaan sitä jatkossakin.

Hän toivoo, että kaupunki edelleen kehittää alueen houkuttelevuutta.

− Alueella on hieno historia ja paljon mahdollisuuksia −  kaupungin tunnetuksi tekemiseen kannattaa panostaa. Se ei tapahdu yksin, vaan yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, hän painottaa. Yara kantaa Heimalan mukaan oman yhteiskuntavastuunsa tukemalla muun muassa paikallista kulttuuria ja urheilua.

Palvelut ovat hänen mukaansa Uudessakaupungissa pieneksi kaupungiksi erittäin hyvät. Hän mainitsee yhtenä esimerkkinä monitoimijatalo Wintterin ja ammattiopisto Novidan, joka on tehtaalle tärkeä kumppani. Elinvoiman kannalta hän pitää tärkeänä erityisesti monipuolista yritystoimintaa.

− Kaupungissa pitää olla erilaisia työpaikkoja, jotta myös uuden työntekijän puolisolle löytyy työpaikka samalta paikkakunnalta.

Työvoiman rekrytoinnissa Yaralla ei ole Heimalan mukaan ollut ongelmia.

− Työntekijämme ovat viihtyneet meillä pitkään, ja vaihtuvuutta on vähän.

Yara on tällä hetkellä ainoa Uudenkaupungin junaradan käyttäjä.

− Olemme olleet yrityksenä vahvasti mukana vauhdittamassa myös henkilöjunaliikenteen paluuta Turun ja Uudenkaupungin välille.

Tehtaanjohtaja nostaa esiin yhden asian, josta harvemmin on puhuttu kaupungin kehittämisen yhteydessä: elävän maaseudun. Uusikaupunki on hänen mukaansa siitä harvinainen seutukaupunki, että siellä on vihannes- ja eläintuotantoa. Aito maaseutu on lähellä.

− Uusikaupunki on hyvä yhdistelmä seutukaupunkia ja maaseutua. Se ei ole Suomessa enää itsestään selvä asia, hän painottaa.

Maatalon poikana hän näkee tämän paitsi rikkautena myös mahdollisuutena, joka voi kiinnostaa myös potentiaalisia muuttajia.